Kindle Family – sähkökirjojen jako perheessä

Yksi tärkeä juttu meille molemmille on lukeminen, joten aiemmin kodin kirjahylly tuntui taukoamatta olevan täynnä kirjoja. Ja jos lean life –tyyliin haluaa pitää vähän tavaraa, mikä avuksi? No, tietty sähkökirjat. Viimeisen parin vuoden aikana ollaankin siis hankittu lähes aina kirjat sähköisesti Kindlelle, jos vaan e-kirja on ollut saatavilla (eikä liian kallis). Ainoa rasittava ominaisuus sähkökirjoissa on se, että niitä ei käytännössä ole voinut lainata kaverille, eikä edes perheen sisällä.

Nyt kuitenkin löydettiin ihan mahtava ominaisuus uusista Kindleistä, nimittäin Kindle Family. Muutamalla napin painalluksella pystyi antamaan perheen sisällä oikeudet päästä käsiksi toisen sähköiseen kirjahyllyyn. Näin sain suoraan reilut 60 uutta kirjaa, ja Sonjalle tipahti toista sataa uutta kirjaa valikoimiin (ei sinänsä että tässä olisi mistään kilpailusta kyse 🙂 ).

Efekti on ihan sama kuin jos kirjat ostaisi itse: Kindlellä voi lukea toisen ostamia kirjoja, mutta kuitenkin molemmilla on omat muistiinpanot, alleviivaukset jne. Eli vaikka molemmat lukevat samaa kirjaa samaan aikaan, niin oma Amazon-tili säilyttää oikean kohdan kirjassa koko ajan.

Yhdessä Kindle Family –ryhmässä voi olla enintään kaksi aikuista ja neljä lasta, joten mitään suuria lukupiirejä ei ominaisuuden perusteella luoda. Lisäksi ryhmien muodostamista kavereiden kanssa rajoittaa se, että ryhmän aikuisprofiilit saavat automaattisesti käyttöoikeuden toistensa luottokortteihin. Me ajateltiin, että näin pariskunnan kesken tää ei ehkä ole hirveän iso ongelma 🙂

Joka tapauksessa, lomalukeminen löytyikin tällä kertaa lähes kokonaan toisen kirjahyllystä, kun heti löytyi useampia teoksia, joita olin joskus itsekin ajatellut lukea. Eipä tarvinnut enää ostaa toista kappaletta!

Kindlen lisäksi käytämme molemmat myös iPadeillamme iBooksia. iCloud Family Sharing mahdollistaa samankaltaisen perheen sisäisen jakamisen, joka koskee Apple-tuotteiden kohdalla myös iTunesin musiikkikirjastoa sekä ostettuja appeja.