IFTTT:llä automatiikkaa appseihin

Nykyään kaikenlaisia pilvessä toimivia palveluita on mieletön määrä. Pelkästään sosiaalisessa mediassa monella on Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat – ehkä jopa Periscope tai jotain muita teinien hullutuksia, joita en itse edes ymmärrä. Tähän vielä päälle kaikenlaisia Googlen palveluita, reittoppaita ym.

Jos kaikkia palveluita käyttää aktiivisesti, menee tähän helposti järkyttävä määrä aikaa. Ok, Facebookissa roikkuminen on ihan hauskaa – tai ainakin niin sitä ainakin itselleen helposti sohvalla uskottelee – mutta nopeasti monen ohjelman ylläpito alkaa vaikuttaa lähes työltä.

Se, että aikaa menee niin paljon, on vähän hölmöä, sillä useassa tapauksessa sitä tekee samoja juttuja monessa paikassa. Esimerkiksi jakaa kiinnostavan artikkelin sekä Facebookissa että Twitterissä tai kopioi kalentermerkintöjä todo-listaan.

Tähänkin nykyajan haasteeseen on onneksi olemassa arkea automatisoiva ratkaisu: IFTTT. Akronyymi tulee sanoista If This Then That, eli yksinkertaisista jos-niin-säännöistä. Simppeli kuvio: kytke kaksi palvelua yhteen, ja aseta ehto: jos palvelussa 1 tapahtuu asia X, tee palvelussa 2 asia Y. Esimerkiksi: jos muutat kuvaasi facebookissa, tee sama kuvan vaihto Twitterissä. Näin kuva tarvitsee muuttaa vain yhden kerran. Tätä jos-niin-sääntöä kutsutaan IFTTT:n kielellä reseptiksi.

Erilaisia reseptejä on tuhansittain, ja uusia palveluita joita voi linkittää IFTTT:n kautta tulee koko ajan lisää. Käytän itse lähinnä yksinkertaisia ja vähemmän yllättäviä reseptejä, kuten esim. tallennan Instagramin kuvia OneDriveen tai jaan samat linkit Facebookissa ja Twitterissä. Vaihtoehtoja on älytön määrä, tässä esimerkiksi lista kiinnostavista ideoista, joita hyvin voisin soveltaa, jos itse sattuisin käyttämään ko. appeja vähän eri tavalla.

  1. Gmailiin tulee liite -> lataa liite Google Driveen automaattisesti
  2. Merkitse Gmailin viesti kiireellisesksi -> tee task Todoistiin
  3. Ota screenshot -> lataa kuva Dropboxiin
  4. RSS feediin tulee jonkun blogin päivitys -> jaa linkki Twitterissä
  5. Jaa linkki Facebookissa -> jaa linkki Twitterissä
  6. Tykkää biisistä Soundcloudissa -> lataa biisi Google Driveen
  7. Jos huomisen säätiedotus lupaa sadetta -> merkintä Todoistiin ottaa huomenna sateenvarjo
  8. Instagramiin tulee uusi kuva sinusta -> lataa kuva Dropboxiin
  9. Puhelimen akku on vähissä -> laita wifi pois päältä
  10. Amazon lisää uuden ilmaisen e-kirjan valikoimaan -> lähetä linkki sähköpostiin

Tässä vielä kuva siitä, miltä reseptit näyttävät IFTTT:ssä:

Toki ei tarvitse tyytyä muiden keksimiin resepteihin, vaan itse voi aina keksiä lisää. IFTTT:n käyttöliittymä on mukavan simppeli, ja sieltä näkee helposti, mitä kaikenlaisia triggereitä missäkin palvelussa voi käyttää. Esim. Facebookissa triggereitä löytyy kaikenlaisia kavereiden synttäreistä event-osallistumisten kautta kuvien tallentamiseen. Erittäin kätevää! 🙂